keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Moppi vs pensseli

Hellurei! Olen jo kotiutunut tänne. Ainakin hieman. Löysin itseni etsiskelemästä rikkakihveliä ja puhtaita rätteijä, huonolla menestyksellä. Muruset köllöttävät cooleina viileällä puulattialla ja mun piti keksiä muuta puuhaa, etten kiukkuisena potkisi niitä mattojen alle. Moppi nököttää kylppärin nurkassa. Voiko muka mopata, jos ei ole lakaissut ensiksi?


Matkalaukusta löytyi onneksi seuraa!
Maalit, pensselit ja paperit pääsi pitsiliinalle kahvikuppini seuraksi.



Maalasin vähän sutta. Taas. Unohdin, että silmättömät on parhaita.. kumittaessani epäonnistunutta silmää, sain aikaiseksi paperin kulumisen ja ruman ruskean läntin. Jes.



Neitoperhosen kohdalla sorruin matkani ensimmäiseen äänelliseen monologiin. "Voi hemmetti. Voi hemmetin hemmetti. Miks mä sen unohdin?"
Onneksi suuntaan lauantaina koko päiväksi cityyn. Kotiin jäi valkoinen maali, meinaan se tärkein kaikesta. 

Ps. Päiväkodissa oli jälleen ihanaa. Kävin iltakävelyllä viereisen lammen ympäri ja muhun iski foresgumpit. Onneksi tuli pimeetä, sillä olisin kävellyt lammen ympäri varmaan neljä kertaa.

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos vaan :) oon jälleen innostunut maalauspuuhista, muutaman vuoden tauon jälkeen.

      Poista
  2. Ihania, taitava <3

    T. Isosiskosi

    VastaaPoista
  3. thank you Noonuli toivoo Iinuli <3

    VastaaPoista
  4. Hienoja! Voi, mullakin tuli ikävä akvarellimaalaamista. Ja ymmärrän sun huolen valkoisesta maalista, joka on mullekin must maalaamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaamaan oitis siis :) on niin helppoa, kun ei tarvitse suuria telineitä tms. Matkalaukussakin kulki mun mukana! Valkoine puuttuu kuitenkin monesta väripaketista, hassua. Ilman sitähän ei pärjää :)

      Poista
    2. Näin täytyy tehdä :). Ja tuo on niin totta, että väripaketeissa valkoinen on jätetty kokonaan huomiotta tai sitten sille on hyvin pieni tila. Pidän kyllä kaikista väreistä! Valkoista kun laittaa sekaan, saa täyteläisyyttä väriseokseen tai sitten raikkautta yksinään. Mutta sun yllä olevat maalaukset ovat kyllä mainioita noin, ilman valkoistakin!

      Poista
  5. Oon vallan ihastunut blogiisi, siispä ansaitsetkin pienen tunnustuksen: http://elakepaiviaodotellessa.blogspot.fi/2013/01/new-blog-love.html

    VastaaPoista
  6. Jukra! Onpa kiva kuulla :) Otan sen ilolla vastaan, kiitän ja kumarra! Pääsen ihan ohjeiden mukaisesti kiittämään ja toimimaan, kunhan kotiudun täältä Tanksasta. Tällä romu koneella ei onnistu kopiointi ja liittäminen juurikaan, ja postauksien rakentaminenkin on yhtä palapeliä :D

    VastaaPoista