sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Hu huu huhtikuu


Huhtikuisen sunnuntain luminen tervehdys!
Aikamoista sanon minä. 


 Viikonloppu meni jälleen. Eilen juhlitiin Henkan pikkuveljen rippijuhlia ja illalla kyläiltiin kavereilla. Pelattiin aliasta ja juotiin rommia, Captain morgania, Lofootin reissua muistellen. Norjassa kun viinakset oli niin kalliita, että oli järkevintä ostaa neljään pekkaan iso pullo Morgania. Entiselle rommin vihaajalle hieman vaniljan makuinen taikajuoma maistui ja päädyttiin Helsingin yöhön pitkästä aikaa. Käytiin tutustumassa Kallioon vastikään avattuun Kaiku "tanssiklubiin" ja tanssiminen veikin mukanaan niin, että unohdin tarkastella paikkaa sillä silmällä. Ihan kelpo mesta kuitenkin pääpiirtein!

Tänään otettiin hieman rennommin ja meidän säkkituoli nimeltään fatboy imaisi mut puoleksi päiväksi television eteen. Iltapäivällä käytiin uhmaamassa lumipyryä metsäkävelyllä ja piipahdinpa vielä siskollani moikkaamaassa pikkutyttöjä. 

Huomenna alkaa uusi viikko ja uudet kujeet. Vietän koko viikon ystäväni luona vauva-harjoittelussa. Opiskeluistani en ole tainnutkan juuri ikinä mainita täällä. Käy koulua kolmatta vuotta Snellman-korkeakoulussa ja opiskelen steierpedagogiseksi varhaiskasvattajaksi. Ensi viikolla tutustutaan opinnoissa konkreettisesti alle yksi vuotiaiden elämään, ihanaa! 

Kivaa uutta viikkoa.
Tarvotaan eteenpäin lumesta huolimatta!

2 kommenttia:

  1. hei! loysin blogisi vasta vahan aikaa sitten, tykkaan! heitinkin sulle haasteen omassani, kurkkaa jos kiinnostaa. :) http://nellikochanie.blogspot.fi/2013/04/yksitoista-juttua.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa pienen remmiini :) Kiitos haasteesta! Voisi ollakin hyvä tarttua siihen, varsinkin jos muutaman päivän on jo miettinyt.. :D

      Poista