28.12

Viattomien lasten päivä on päivä, jonka saattaa huomata vaihtaessaan kalenteria vuoden vaihtuessa toiseen. Niin ainutlaatuiselta ja tärkeältä kuin päivä kuulostaa, on se jäänyt aina 24-vuoden ajan minulta huomaamatta. Tänä päivänä, 28.12, muistetaan erityisesti kristinuskossa beetlehemiläisiä lapsia, jotka kuningas Herodes surmasi Matteuksen evankeliumin 2.luvun mukaan (Wikipedia). Kovin uskovainen itse en ole, mutta olen kiitollinen päivästä,  joka antaa mahdollisuuden pysähtyä tärkeän asian pariin. Itsehän en päivään edes kalenterissani törmännyt, vaan ilokseni laulaja&lauluntekijä Yona jakoi päivään liittyvän tapahtuman facebook-sivuillaan. Siispä suuntasimme Itikseen noutamaan lippuja joka vuotiseen viattomien lasten päivän-konserttiin, joka vietettäisiin Helsingin Tuomionkirkossa.

Aleksanterinkatu on mun heikkous tähän vuodenaikaan. Heti jouluvalojen sytyttyä suuntaan tunnelmoimaan, vaikkei lämmitetty katu  talvista tunnelmaa muuten tarjoakkaan. 

Kauppojenkin valot jää ihan toissijaiseksi! 

Mentiin ihan hitain askelin ylös kirkolle. Ovet avattiin tuntia ennen konsertin alkua ja ajateltiin, että puoli tuntia ennakkoon riittää hyvien istumapaikkojen saamiseksi. Kurkattiin ovesta sisään, ja lähes joka penkkirivi oli pakattu tiiviisti senioreilla. Hm... ei mennyt ihan nappiin tämä. Kuljettiin kirkon jokainen katu ja polku, kunnes muuan mies huitoi kahdella sormellaan. Se osoitti hänen edessä olevaa penkkiriviä nyökäten siihen malliin, että sinne vaan! Avattiin penkkirivin ovi ja lampsittiin sisään kuin omaan tupaan. Eipä ollut vastaanotto kovin vieraanvarainen kun istahdettiin istumaan ikäihmisten keskelle. Naapurin pappakin totesi, että läheisyys lämmittää!

Konsertti oli yhtä tunnelmointia! Ihania artisteja, joita muuten ei olisi tullut näin livenä kuultua.
Artistit musisoi kirkon alttarilla, joulukuusen katveessa. Kaikkine Tavastia muistoineen, oli kokemus erillainen. Kyyneleet nousi muutamaan otteeseen itse kullakin silmiin, eikä ahtaus penkkirivillä tuntunut enään haittaavan.

 Lopuksi yleisö nousi seisomaan Vesa-Matti Loirin astellessa lavalle. Vielä muutama vuosi sitten pyörittelin silmiäni Ruisrokissa, kun äiti halusi mennä kuuntelemaan sitä vanhaa miestä. Mut' vitsi mikä ukko! Ihan loistava lopetus kahden tunnin mittaiselle musiikkielämykselle. Ja ihanan illan hyvää mieltä lisäsi ajatus, että konsertin tuotto menisi lyhentämättömänä lasten ja nuorten mielenterveystyön ja päihdetyön tukemiseen. Good job Pappa Fest ry.